WhatsApp-Image-2022-09-19-at-21.58.18

Salli

Lisätietoa

ūüźĺ S√§k√§korkeus 40cm

ūüźĺ Noin 2 vuotias (syntynyt ~7/2020)

ūüźĺ Paino 13,5kg

ūüźĺ Sirutettu, madotettu, rokotettu, leikattu

ūüźĺ Perusterve

ūüźĺ Turkinhoito: Turkki ei vaadi erityist√§ hoitoa, riitt√§√§ ett√§ pesee ja harjaa s√§√§nn√∂llisesti

ūüźĺ Sijainti: Hoitokoti Ven√§j√§ll√§

Salli on luonteeltaan rauhallinen, tottelevainen ja elämäniloinen koira. Kun omistaja on vieressä, Salli rentoutuu ja on todella rauhallinen. Tällä hetkellä on hieman eroahdistusta. Ei kuitenkaan tee tuhoa ollessaan yksin. 

On sisäsiisti. Ainoastaan leikkauksen jälkeen teki pari kertaa tarpeensa sisälle. Hihnassa kulkee rauhallisesti, välillä saattaa hieman vetää kun näkee muita koiria tai jos kiinnostuu jostain. Pelkää ilotulitteita.

Salli tulee kaikkien kanssa toimeen. Ei hauku ihmisiä tai muita koiria. Tykkää myös kissoista. Tykkää tutustua muihin ihmisiin ja koiriin ulkoillessaan. Kotona saattaa olla mustasukkainen muista lemmikeistä, mutta ei osoita aggressiota.

Salli sopisi parhaiten perheeseen, jossa sille olisi paljon aikaa, sill√§ h√§n tykk√§√§ olla omistajansa l√§heisyydess√§. Muuten Salli on sopeutuvainen ja ‚ÄĚhelppo‚ÄĚ koira. 

Sallille tulee helposti huono olo autossa. Salli on myös hieman pelokas ja uudessa paikassa saattaa pelätä kaikkea alkuaikoina. Pelästyessään saattaa lähteä pakoon, joten alkuaikoina on tärkeää pitää huolta, että hänellä on lenkeillä sopivat varusteet, joista hän ei pääse karkuun.

Salissa on luultavasti jonkinlaista terrieriä.

Salli on entinen kotikoira. Salli oli itse lähestynyt hänet pelastuneita ihmisiä ja paikalliset osasivat kertoa, että Sallin omistaja kuoli yli puoli vuotta aikaisemmin. Siitä lähtien Salli oli pyörinyt torin ympäristössä ja nukkunut siellä, paikalliset ovat ruokkineet sitä. Salli on erittäin kiltti ja kiintyy valtavasti ihmiseensä. Hän tykkää vain maata ja katsella ympärilleen kun omistaja on lähellä, mutta nauttii myös ulkoilusta omistajansa seurassa, oli se sitten lyhyt tai pitkä lenkki.